tiistai 7. maaliskuuta 2017

Matka kohti Kanadaa ja ensimmäiset päivät

Matka Kanadaan lähti takkuillen. Lähdin Kemi-Tonion lentokentältä normaalisti kohti Helsinkiä ja yövyin lentokenttähotellissa muutaman muun kandda. Lähdimme varhain aamulla lähtöselvityksen kautta kohti Amsterdamia. Tähän asti kaikki meni ok, kunnes Amsterdamiin välilaskulle saavuttua huomasimme, että meidän jatkolento oli myöhässä n. tunnin. Aluksi olimme kaikki, että no problem, kunnes arvioitu lähtöaika venyi ja venyi ja venyi. Olimme lopulta kaikenkaikkiaan 4h myöhässä meidän alkuperäisestä lähtöajasta ja vietimme kentällä aikaa n. 8 tuntia . Saimme selville, että meidän alkuperäisessä koneessamme oli tekninen vika, minkä takia meille jouduttiin hommaamaan uusi kone. Tämä kone lennätettiin Malesiasta asti, koska alkuperäinen kone oli sen verran uutta mallia, että osia ei ollut valmiina, joten osat täytyi tilata. Korvauksena tästä odottelusta saimme voucherin eli lipukkeen, jolla saimme ostaa jotakin tai käydä syömässä tai lentopisteitä. Me kaikki kävimme syömässä.


                             (Aamurusko kuvattuna lentokoneesta matkalla kohti Amsterdamia)

Koska lentomme viivästyi niin paljon, emme olisi millään kerenneet jatkolennolle. Sillä vaihtoaikaa oli alunperinkin vain 1h 30min, meidät buukattiin uudelle lennolle... Lento Amsterdamista Cargaryyn sujui hyvin. Henkilökunta oli ystävällisiä ja huumorintajuisia. Lentoruoka oli ihan ok, muttei omastamielestäni yhtähyvää kuin Turkish Airlinessilla. Saavuttuamme Cargaryyn ognelmat jatkuivat, jouduimme odottamaan matkalaukkujamme yli puolituntia. Saatuamme laukut marssimme maahantulotarkastukseen, mikä sujui ongelmitta. Kun etsimme porttia, mistä saisimme chekattua meidät sisään lennolle kertoi virkailia, että portti oli jo suljettu, ja lento oli muutenkin jo yli bookattu, eli toisin sanoen vaikka olisimme ehtineet lennolle, emme olisi mahtuneet sinne. Tämän jälkeen virkailia soiti esimiehelleen, joka kertoi, että muille lähteville lennoille on vain hajapaikkoja, ja että seuraava heidän yhtiön lento lähtisi vasta seuraavana aamuna, jos haluamme kaikki samalle lennolle.. Tämän puhelun jälkeen kävelimme yhdessä esimiehen luo ja lentovirkailia kysyi hotellijärjestelyistä ym. Tähän hänen esimiehensä ehdotti, että me vaihtaisimme lentoyhtiötä, ja että seuraava lento lähtisi klo 21.15 paikallista aikaa. Tämän jälkeen kaikki sujui niinkuin pitikin.

                                           
                                       (Tässä tunnelmia Amsterdamista, kun lento viivästyi)

Saavuttuani kentälle meitä odotti vastassa joukko isäntäperheitä ja heidän lapsiaan kyltteineen. Minun perheestäni oli vastassa heidän poikansa Kaydin ja äiti Lisa. Isäntäperhe jossa olen ensimmäiset kaksi viikkoa, vaikuttaa todella mukavalta ja erittäin kohteliailta. Heidän perheeseen kuuluu Äiti, joka on syntyjään Kanadasta ja Isä, joka on tummaihoinen, joka on alunperin kotoisin Missisipistä ja kaksi poikaa, joista nuorempi käy minun kanssa yhtäaikaa Jaspers place High School:ia. Heillä on myöskin kissä, joka on erittäin huomionkipeä ja on nukkunut minun vieressä lähes joka yö...😻

Sunnuntai:

Nukuttuani yön yli rauhassa heräsin myöhään, mutta suhteellisen pirteänä ottaen huomioon aikaeron ja yli 30tunnin valvomisen. Söimme hedelmiä ja mehua aamupalaksi. Kun olin saanut laittauduttua loppuun kävimme yhdessä Kaydinin kanssa West Edmonton Mall:in sisällä olevassa Galaxyland- huvipuistossa, jossa on myöskin maailman suurin sisätiloissa oleva vuoristorata. Huvipuiston jälkeen söimme ja kiertelimme hieman paikkoja ja palasimme kotiin.






                                                       (Kaydin ja minä Galaxyland:issä)

Ensimmäisenä päivänä pistin merkille, miten ihmiset ovat positiivisia ja kehuvat kannustavat toisiaan ja puhuttelevat kohteliaasti pienistäkin asioista. Tämä oli minusta positiivista, sillä se ei ollut mitenkään teennäistä tai väkisin väännettyä vaan kuului heidän käytösmalliin, josta Suomen pitäisi ottaa oppia PALJON. 😊

Maanatai - keskiviikko, kouluissa vierailu.

Maanantai alkoi High Schooleissa vierailulla. Menin aamusta ensin Kaydinin musiikki/orkesteri tunnille, missä oppilaat soittivat huiluja, klarinetteja, saksofoonia ym. muita sinfonia orkesterin instrumenttejä (paitsi viuluja). Musiikkitunnin jälkeen etsimme käsiin Suomesta tulleen toisen vaihto-opiskelijan Jamin ja tämän host perheen lapsen. Saimme koulun opettajalta taksi lipun, jolla menimme toiseen kouluun missä vierailu oli.

Maanantaisa keskiviikkoon kiersimme kahdessa koulussa per päivä aamupäivän toisessa ja iltapäivän toisessa eli yhteensä kuudessa (6) koulussa. Vierailun aikana saimme ilmaiset lounaat, jonka koulun opiskelijat olivat joko valmistaneet itse meille, tai jotka saimme valita koulun kanttiinista. Lisäksi saimme lahjaksi yhdestä koulusta pienen pussukan missä oli Kanadalaisia herkkuja kuten cheddar-juustonaksuja ym. Toisessa koulussa pääsimme mukaan kotitalous-tunnille, jossa leivoimme yhdessä pienissä ryhmissä makeita voisarvia, Yhdessä koulussa saimme käytä laittamassa hiuksia mm. kiharalle tai leteille.

Vaikka kaikki koulut sijaitsivatkin Edmontonissa, oli koulut silti jollain tasolla erilaisia. Eri asioihin panostettiin eritavalla tai kouluissa oli erilainen ''team spirit'' mm. pienemmissä kouluissa ei ollut niin paljon mahdollisuuksia harrastaa koulujen kerhotoimintaa tai kaikkia ''ammatillisia vallinnaisaineita'' ei ollut mahdollisuus ottaa omaan lukujärjestykseen. Joidenkin koulujen ulkonäköön ei oltu panostettu esim. remontteja ei oltu tehty vähään aikaan. Kun taas toisiin kouluihin niitä tehtiin vähän väliä.

High School eroaa Suomen toisen asteen kouluista aikalailla, myös kulttuurin kannalta niin opintojenkin osalta. Opinnot ovat kuin sekoitus lukion ja ammattikoulun opintoja.. Heillä on akateemiset opinnot ja ns. vapaa-valintaiset ''ammattiaineet'', jotka eivät anna ammatillista pätevyyttä, mutta auttavat mm. antamalla suosituksia, jos he haluavat saada töitä alalta. Heillä on riippuen koulun tarjoamista mahdollisuuskista harjoittaa mm. puukäsityö rakentamista, hitsausta ja metallitöitä, autojen korjaamista, parturi-kampaamo palveluita, kosmetologi palveluita, hortonomi alaa, kuvaamataitoa, draamaa, IT- alaa, vaatetusalaa, ruuanlaittoa, valokuvausta ym..

High School:it eroavat myös suuresti Suomen toisen asteen koulutuksesta, koska kaikkien on täällä käytävä high school, ennen kuin voivat edes harkita ammatillista koulutusta. High School on kolme vuotinen kuten lukio, mutta koska koulu aloitetaan aikaisemmin he ovat meidän kouluihin verrattuna vuoden nuorempia.

High School opiskelijoiden elämä on paljon tapahtumarikkaampaa koulun ohella, koska koulut tarjoavat paljon erilaisia kerhoja/clubeja mm. videopelikerho, musiikki bändit, piirtämis-, anime-, tee-, shakki-, vuosikirja-kerhoja, joihin voi osallistua tai he voivat liittyä mm. koulun urheilu joukkueisiin. Hich Schoolit järjestävät enemmän tapahtumia, kuten talent-kisoja, kulttuuripäiviä, prom-tanssiaiset, hyvätekeväisyys-tapahtumia...


                                               (Draama ja näytelmäkerhon näyttämö)


                                        (Opiskelijoiden ylläpitämä autokorjaamo koululla)


                       (Lista koulun pitämästä vapaa-ajan kerhoista ja vapaaehtois toiminnasta)


                          (Wagstock oli W.P. Wagner High Schoolin oppilaiden oma talent-show)

Koulumatkat ja matkustaminen yleensä.. Lähes kaikki koululaiset kulkevat, joko vanhempien kyydillä, tai keltaisilla koulubusseilla, mitä näkee elokuvissa.. Yllättävän paljon vanhemmat kuskaavat lapsiaan joka paikkaan ihan lyhyitäkin matkoja, kun vertaa Suomeen, missä ihmiset liikkuvat enemmän jalan tai pyörillä tai mopoilla.


                                      (Koulu bussi kuvattuna Jasper Place High Schoolin edestä)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti